Onko sotiminen hyvää bisnestä?
1.3.2019
Sadan maailman suurimman asealan yrityksen liikevaihto oli vuonna 2017 reilut 350 miljardia euroa ja summa kasvoi kolmatta vuotta peräkkäin, kertoo Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin joulukuussa 2018 julkaisema tilasto.
Asealan yritysten myynti on viidentoista viime vuoden aikana kasvanut 44 prosenttia. Eniten sadan suurimman listalla on yhdysvaltalaisia yrityksiä, yhteensä 42. Yhdysvaltalaisfirmojen myynti on 57% kaikkien sadan suurimman asealan yrityksen kokonaisliikevaihdosta. Ainakin Lockheed Martin, joka myi aseita viime vuonna vajaalla 40 miljardilla eurolla – pitänee toimialaa ihan kohtuullisena bisneksenä.
Reilusti yli kahdensadan miljardin liikevaihdolla, jonka yhdysvaltalaiset yritykset vuosittain tällä hetkellä myyvät, luulisi olevan merkitystä myös perinteisistä teollisuuden työpaikoista usein huolehtivalle Donald Trumpille.
Asebisneksen kakkonen ja merkittävä nousija on bruttokansantuotoltaan Yhdysvaltoja noin kaksitoista kertaa pienempi Venäjä. Venäläisyritysten asemyynti on kasvanut selvästi vuodesta 2011 ja maa oli vuonna 2017 jo maailman toiseksi suurin aseviejä. Venäjän asemyynnin arvo suhteessa maan liikevaihtoon on jopa Yhdysvaltoja suurempi. Vaikka Putin ei ole profiloitunut aivan Trumpin kaltaisena liikemiehenä, lienee liiketoiminnan tuoma raha tällä hetkellä varsin tervetullutta myös itäisessä naapurissamme.
En tiedä, väännänkö jo liikaakin rautalankaa, mutta ihan vaan bisneksen näkökulmasta katsoen USA:n että Venäjän ulkopoliittiset linjaukset ovat varsin ymmärrettävää politiikkaa. Kansainvälisen epävarmuuden vahvistaminen on molempien maiden isolle aseteollisuuden segmentille toiveiden täyttymys.
Kysymys kuuluukin, onko muiden maiden kannattavaa lähteä tähän mukaan. Kun Suomen puolustusministeri vaatii yli 100 000 000 euroa maksavien hävittäjien määrää lisättäväksi ensin 64:stä sataan ja sitten jopa 120 kappaleeseen, ”koska kenraalitkin niin haluavat”, voisi olla hyvä ainakin vähän perata asian taustoja.
Ensiksi, miksi kenraalit eivät haluaisi niin montaa konetta kuin vaan ikinä saavat? Kyllä sairaalalääkäritkin haluaisivat parhaat mahdolliset leikkaussalit välineineen, jos vain saada voisivat, veikkaan.
Toiseksi, jos kaikki puolueet ovat yksimielisiä siitä, että hävittäjiä tarvitaan ja paljon, voinee poliittista puolustusajattelua kutsua – jos ei nyt sivistymättömäksi, niin ainakin vanhanaikaiseksi tai epäloogiseksi.
Juhlapuheissa tuodaan jatkuvasti esiin, että maanpuolustuksen tärkein osa on onnistunut ulkopolitiikka ja hyvät ystävyyssuhteet naapureihin, mutta sitten käytännössä raha puhuu toista kieltä. Maassa, jossa ei tunnu olevan varaa edes kunnolla huolehtia vanhuksista, ollaan valmiita laittamaan jopa kymmenen miljardia – eli viidennes yhden vuoden valtion koko budjetista – ampuviin lentokoneisiin. Suomelle sotiminen tai sotaan valmistautuminen onkin varsin kallis ”bisnes”.
Sivistysmaassa ihmisten toivoisi näkevän, että irrationaalisten pelkojen lievittäminen ja hoitaminen on enemmän kasvatuksellinen kuin aseteknologinen kysymys. Jotenkin sitä toivoisi, että ihmisen ja yhteiskunnan tässä kehitysvaiheessa ainakin vakavasti katsottaisiin muita vaihtoehtoja – ja oikeasti satsattaisiin paitsi ystävyyttä rakentavaan ulkopolitiikkaan myös muihin nykyaikaisiin rauhaa edistäviin toimiin ja keinoihin – edes yhden tai kahden lentsikan hinnan verran.
